Lindy hop

Lindy hop on 1930-luvun New Yorkin Harlemista lähtöisin oleva paritanssi. Lindy hopia kutsutaan usein “swing-tanssien äidiksi”, sillä monet swing-lajit pohjautuvat juurikin lindy hopiin. Tätä improvisointiin houkuttelevaa ja ajoittain vauhdikastakin tanssia tanssitaan pääasiassa swing-musiikin tahtiin (Duke Ellington, Ella Fitzgerald, Count Basie…). Lindy hop on mukaansatempaava ja rennon letkeä laji, joka on vahvassa kasvussa ympäri maailmaa. Lindy hopiin on helppo päästä mukaan, sillä tanssilattialla pärjää jo perusaskelilla ja muutamalla peruskuviolla. Lindy hopissa kyse onkin enemmän heittäytymisestä musiikkiin kuin tiukasti saneltujen kuviosarjojen toistamisesta. Omalle luovuudelle jää paljon tilaa: lindy hopissa ei tehdä virheitä vaan variaatioita!

Erilaiset tanssitapahtumat ovat tärkeä osa lindy hop -kulttuuria. Niin sanotuissa sosiaalitansseissa tanssitaan vapaata tanssia, kukin omien kykyjen ja fiiliksen mukaan. Yleensä parhaat inspiraation hetket koetaankin tanssilattialla yhdessä tanssiessa. Lajiin kuuluu myös soolona tanssittavia koreografioita, jotka tunnetaan ympäri maailmaa ja joita perinteisesti tanssitaan sosiaalitansseissa. Näihin soolokoreografioihin jokainen voi vapaasti osallistua mukaan. SwingOn tansseissa kaikki tanssivat keskenään taitotasosta riippumatta ja uudet tanssijat otetaan aina ilomielin vastaan. Tule siis kurkistamaan tansseihimme: talvikaudella tanssimme mahdollisuuksien mukaan kahviloissa ja kesäkaudella ulkoilmassa!

SwingO ry

SwingO ry rekisteröitiin vuonna 2014. Sitä ennen lindy hop -tanssitunteja oli järjestetty syksystä 2012 alkaen toimikuntana lavatanssiseura Iso O:n alaisuudessa. SwingOn tavoitteena on ylläpitää ja kasvattaa swingtanssikulttuuria ja harrastusmahdollisuuksia Oulussa. Yhdistyksen toimintaan kuuluu lindy hop -kurssien järjestäminen syys- ja kevätkausilla sekä tanssien ja tapahtumien järjestäminen ympäri vuoden. Tapahtumista suurin on keväällä järjestettävä viikonlopun mittainen SwingO Hop -tanssileiri, joka pitää sisällään iltabileitä ja tanssitunteja useammalla tasolla. Lindy hop on SwingOn pääasiallinen opetettava laji, mutta myös muista swing-lajeista pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään opetusta (mm. balboa, collegiate shag, blues). Yhdistyksen toiminta on voittoa tavoittelematonta ja vapaaehtoisvoimin toteutettua. Otammekin mielellämme mukaan uusia innokkaita tekijöitä!

SwingO ry:n tanssietiketti

  • Lindy hop -tansseissa kaikki saavat vapaasti hakea toisiaan tanssimaan silloin kun siltä tuntuu. 

  • SwingOn tansseissa noudatetaan ns. bilehakua eli pääsääntöisesti tanssitaan vain yksi kappale kerrallaan saman parin kanssa. Voit toki tanssia useammankin kappaleen peräkkäin, jos se sopii molemmille. Tanssin jälkeen paria kiitetään tanssista.

  • Pyrimme tanssimaan mahdollisimman monen kanssa, jotta kaikki pääsevät lattialle. Pyrimme pitämään huolta siitä, että varsinkin uudet harrastajat pääsevät mukaan hauskanpitoon.

  • Kutsusta tanssiin voi kieltäytyä kohteliaasti, mikäli hetki sattuu olemaan huono (esim. syöminen tai juttu kaverin kanssa on kesken). Halutessasi voit tehdä myöhemmin vastavuoroisen kutsun. 

  • Meillä tanssijan sukupuoli ei määritä roolia tanssissa. Voit tanssia juuri siinä roolissa kuin haluat: viejänä, seuraajana tai näiden välillä vaihdellen.

  • Tansseissa emme puutu tanssiparin tekniseen osaamiseen, ellei hän erikseen pyydä palautetta.

  • Lattialla ollessamme pidämme huolta siitä, että kaikilla on tilaa tanssia. Heitot ja nostot sopivat paremmin esityksiin ja treenitilanteisiin, jolloin tilaa on yleensä enemmän.

  • Otamme muut tanssijat huomioon myös välttämällä hajusteiden käyttöä.

  • SwingOn tapahtumissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle kiusaamiselle ja syrjinnälle. Tanssi perustuu tanssiparin molemminpuoliseen arvostukseen ja kunnioitukseen. 

  • Olet tervetullut mukaan juuri sellaisena kuin olet!

It ain’t what you do, it’s the way that you do it!